keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Silput hyötykäyttöön

Jopas on taas vierähtänyt päivä jos toinenkin, etten ole blogia päivittänyt, höh. Suurin syy siihen on ollut laiskuus ottaa kuvia tehdyistä käsitöistä :-(  Ja kuvista puheenollen harmittaa ihan mahdottomasti, etten muistanut ottaa kameraa mukaan viimeiselle "Äiti Teresan peittoja" -kurssikerralle. 18 peittoa saatiin tehtyä ja ne käytiin yhdessä viemässä Tikkurilan Konttiin, jossa meille myös esiteltiin paikan toimintaa. Aikamoinen kierrätystavaratalo! Tilkkujen neulomista olen jatkanut telkkaria katsellessa ja pari muutakin hyväntekeväisyystyötä olen saanut neulottua, mutta niistä sitten enemmän, kun ovat ihan valmiita.

Aikuisopiston tilkkutyökurssitkin ovat sitten ohi tältä keväältä. Olisi niitä voinut vielä jatkaa, on se vaan aina niin kivaa se yhdessä tekeminen. Seuraavaksi kuvapläjäys yhdestä aloitetusta projektista:


Kokeiltiin yhdellä kerralla crazy-tekniikkaa ja jäin siihen koukkuun niin, että jatkoin silppujen yhteenliittämistä parilla muullakin kerralla. Olen tuota kokeillut joskus aiemminkin, mutta silloin en uskaltanut/osannut "antaa vaan mennä". Nyt heitin aivot narikkaan ja todellakin vaan ompelin paloja yhteen, silitin, leikkasin, ompelin jne. Ajatuksena on tehdä noita blokkeja isompi määrä ja koota niistä sitten jotakin. Blokit eivät ole prikulleen samankokoisia (noin 10 x 10 cm, heittää kaikissa jonkin verran johonkin suuntaan), mutta joko leikkaan isompia pienemmiksi, tai sitten laitan väliin yksiväristä kaitaletta. Todennäköisesti jälkimmäinen vaihtoehto. Laitan tähän vielä muutaman kuvan yksittäisistä blokeista, joista saa vähän käsitystä käyttämieni tilkkujen koosta.


Iloista Pääsiäistä Kaikille :-)